| Peili (painettuna Runorummussa) Tuossa kerran siivotessa, nurkkiani nuohotessa löysin peilin pikkaraisen, peilin vanhan vallan hienon, ostetun sota-ajalla. Kurkistin sisälle siihen. -Vieläkö minua muistat, sinisiä silmiäni, punaisia poskiani, kaulanvartta valkiata? Oli peilini pilattu, kuva kaunis niin sotattu. Kuinka jaksoi sinisilmät? Taisi nuo siniset olla: silmäluomet lonksahteli, silmäpussit pullisteli... Mitä kuului kaulalleni, valkialle varrelleni? Vaot vieri pitkin poikin, kurtut korvien nenässä, lisäleuka liukahteli. -Olet peilini pilattu, kuva kaunis niin sotattu. Liian kauan liiterissä, piilossa pihan perillä nuoruusajan nukuskelit, ajan parhaan piileskelit! Tuossa istuin suruissani, pajatin pahoilla mielin. Tulipa ovesta tuosta EU-maita matkaellut, mies niin menevän näköinen, liituraita, liukas kieli, salkussa jutut salaiset. -Mitä suret Suomen tyttö, osta tästä voitehia, jolla kasvot kaunistuvat, silmät siroiksi tulevat. Kaulanvarsi vaaleneepi, lisäleuka liukeneepi! Uskoinpa minä poloinen. Ostin purkin, ostin toisen, ostin koko salkullisen - siihen markkani menetin, rahat kaikki katosivat. Siitäpä alkoi sively. Joka purkista pakersin, joka putkesta pusersin silmäluomille sinistä, poskipäilleni punaista kaulalleni kaikenlaista kovin paksulti paneksin. Otin peilini esille. Sanoin sille suorat sanat: -Kuules paha peiliseni, kohta näät komian naisen, jollon kasvot kaunihimmat, posket kuin punaomenat! Kului tunti, kului toinen tunsin kummaa kutitusta, kiristystä kaulallani... Suusta tullut ei sanoja, ei naurua naamastani. Kaikki jääksi jähmettynnä, kaulasuonet kangistunna. Otin taas tuon peiliseni, kurkistin sisälle siihen. Onpa kumma kuvajainen, ei ole ihmisenlainen! Siitä paikasta pakenin, panin saunan lämpiimähän, kiuaskivet kuumimahan. Pesin pois pahaiset rasvat, posket suovalla sutaisin, koivunvastalla vasiten, valelin varilla veellä. En enää ilmoisna ikänä usko miestä meneväistä, liituraidan liverrystä! Uskonpa sitäkin enemmän tähän pieneen peiliseeni, jos vähän valehteleekin...! SM60 Koivistolta Karjalasta kotoisin oleva 72-vuotias Senja Mäkinen voitti oheisella runollaan maailmanmestarin tittelin Kalevala MM-97 tapahtumassa. Koskettavan aiheen ja hyvän tekstin ohella voitto tuli vaikuttavasta lausuntaesityksestä. Runossa on pieniä mittavirheitä, mutta kokonaisuutta ne eivät häiritse. Perinteisissä runoissakin on yhdeksäntavuisuutta käytetty tehokeinona, ja oheinen runon loppusäe irtoaa lausuttuna komeaksi loppuhuipennukseksi. Mittasäännöistä poikkeaminen edellyttää taitoa, jota Mestari Senjalla on. Takaisin uudet runot osastolle Uusia
kalevalamittaisia runoja. Kalevalamitan sääntöjä. Kalevala
MM. Runorumpuprojekti. Teesejä suomen kielestä. Sanasammon
käynnistysopas. Vanhoja kansanrunoja. Hakemisto. Etusivulle. VKY. Linkit |