Matkustamisen ilo ja vastuu Karjalassa

Kymmenisen vuotta sitten tein kohtalokkaan kuvausmatkan Vienan Karjalaan. Menetin sydämeni alueen luonnolle ja kauniille karjalaiskylille. Järjestin siitä lähin kesäni ohjelmat Karjalan ympärille. Pari vuotta myöhemmin minua pyydettiin opastamaan bussillinen turisteja samoille alueille. Suostuin kahdesta syystä, vaikka työnkuva tuntui aluksi oudolta : majoitustulot olivat tarpeen kyläläisille, ja ehkäpä nämäkin ihmiset menettävät sydämensä kuten minäkin....

Pidän itseäni välittäjänä. Vienan Karjalassa turistien ja asukkaiden tarpeet kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Kyse ei ole yksipuolisesta elämysmatkailusta kulttuurin juurille. Tahdon matkalaisten ihastuvan paitsi Karjalan kyliin ja luontoon, niin ennen kaikkea sen ikipetäjän kaltaisiin asukkaisiin. Karjala tarvitsee Ystäviä. Talouden romahdus kosketti eniten Venäjän syrjäkyliä.

Saapuminen Jyskyjärven riippusillan juurelle on kuoppaisen tien väsyttämille matkalaisille aina juhlava hetki. Pian kuuluu sillalta kopinaa tuttujen mummojen marssiessa tervehtimään vieraita. Alkaa aina yhtä mielenkiintoinen majoituspaikkojen jako. Mummot ottavat komennon, kun neljäkymmentä päätä "evakkoja" jaetaan 2-4 hengen ryhmiin ja johdetaan uusiin koteihinsa. Seuraavat kaksi- kolme päivää saamme nauttia ylenpalttisesta passaamisesta ja huolenpidosta, eikä ole harvinaista, että lähtöhalauksessa niin vieras kuin emäntä herauttavat kyyneleen. Olen valmistellut väkeä jo bussissa positiiviseen kulttuurishokkiin ja nöyryyteen. Ankarasta historiasta huolimatta ihmiset ovat iloisia ja vahvoja, eikä ruoka lopu pöydistä. Jossakin suhteessa me suomalaiset olemme köyhempiä kuin elämää nähneet, värikkäällä kielellä tarinoivat karjalaiset. Kohtaaminen synnyttää uusia näköaloja. Karjala on löytöretki, jonne yhä useammat palaavat uudestaan. Vastavuoroisesti suomalaiset ovat kutsuneet tuttuja emäntiä Suomeen vierailulle.

Minusta nämä löytöretket ovat tehneet paitsi ammattikuvaajan, niin myös runonkerääjän, kalevalaisen runon opettaja ja oppikirjojen laatijan, sekä jo seitsemän Kalevala MM-kisan järjestäjän (ynnä näköjään myös matkaoppaan!). Kipinän runolle sain tavattuani 82-vuotiaan runonlaulaja Stepanie Kemovan Kiestingin kylässä vuonna 1993. Sittemmin matkojeni luonteeseen on kuulunut myös runomittaisuus. Laulumailla kun ollaan kannustan matkalaisia tarttumaan ikimittaan siinä kuin kameraan tallennettaessa retken sattumuksia.

Minulle bussimatkat ovat kiehtova yhteinen kokemus, jossa me suomalaiset matkaamme maiseman ohella itseemme ja meikäläiseen menneisyyteen. Titteleillä ja iällä ei ole väliä kun retken päätteeksi tartutaan mikrofoniin ja esitellään runotuotoksia. Perinteisiä yhteislauluja ei tarvita, kun tarinoita ja lauluja on omasta takaa. Muistan aina 7-vuotiaan Anni Mattilan tulkinnan Jelena Pirhosen esittämästä Neidon lunastus -runosta, jonka Anni lauloi puhtaalla Pirhosen nuotilla tältä samana kesänä opituin karjalankielisin sanoin.

Vaikka matkoilla syntynyt ystävyys perustuu tasavertaisuuteen, ei se estä meitä viemästä apua tarvitsijoille, perheille, päiväkodille tai koululle. Suomalaiset ovat auttamisen haluista kansaa. Kerromme ennen matkoja, mitä kannattaa tuoda. Harrastamme ns. täsmä-apua. Vaatteitakin tärkeämpi saattaa olla radionauhuri tai uusi värikasetti kopiokoneeseen. Jyskyjärven päiväkodin johtaja oli niin liikutettu käyntimme jälkeen, että halusi kirjoittaa runsaista (ja tarpeellisista) lahjoituksista lehteen. Pieni tyttönen kipitti vielä lähtiessä bussille ja huusi: "Spasiba za magnetofon!". Ilo oli molemminpuolista.

Matkailuun liittyy aina myös ongelmia. Vaikka yritämme jakaa turisteja mahdollisimman laajalle, aina joku jää ilman. Lisäksi kaikki eivät pidä suomalaisista tai ymmärrä sitä, minkä tähden kuvaamme heidän "köyhyyttään". Pidinkin viime talvena diaesityksen Jyskyjärven koululla ja näytin kyläläisille miksi valokuvaamme Karjalaa. Haluamme luoda hyvillä kuvilla kunniaa Karjalalle ja sen ihmisille. Samalla ehkä herätämme suomalaisia huomaamaan sen, minkä itse olemme jo menettäneet. Emme halua Karjalan katoavan silmiemme edessä. Ystävyydestä voi olla arvaamaton hyöty vaikeina aikoina. Puolin ja toisin!

Vienan Karjalan Ystävät ry:n puheenjohtaja Petri Niikko 2003

Takaisin etusivulle