Syyskuun lopulla
2004 Vienan Jyskyjärvellä
Jyskyjärvi
in Russian Karelia in September 2004
Photographs ©Petri Niikko otti kuvat
Jyskyjärvi
valmistautui talveen syyskuun lopulla. Ensimmäiset kylmät sateet olivat
saapuneet ja joutsenet lensivät Perälammilta
valokuvaajien tavoittamattomiin. Marjakauden päättyessä puolukoista
maksettiin peräti 48 ruplaa kilolta, mikä takasi poimijoille
lähes puolentoista euron tilin painoyksikköä kohden. Tapasimme lyhyellä
syysmatkallamme muiden muassa Helmin, Ninan ja Sylvin, sekä
viikkoa aiemmin Suomeen muuttaneen Sirkan, jonka luona joimme pussiteetä rajan
ylitystä edeltävänä iltana. Syksyn harmaudessa on
koskettavaa kauneutta, jota auringon pilkahdukset vain korostavat iloisella
valollaan. Viileä sade sai huuhtoa kiireisen kesän muistot
väsyneistä mielistämme. Jyskyjärveltä saimme joutsenten tapaan voimia
jaksaa eteenpäin.

Tienvarsille kannattaa pysähtyä muutenkin kuin pusikkoon tai auton kolhuja
tiirailemaan. Kamera löytää aina uusia näkymiä.

Tiestö oli huonossa kunnossa. Saaren kylätien kunnossapito on asukkaiden
vastuulla.

Kikki tuntee kuvaajan. Nuorelle siamilaiselle avautuu aidan takana outo suuri maailma.
Varo vauhdikasta ladakuskia!


Aurinko tuli esiin saapuessamme Jyskylle iltapäivällä. Myös nuoret
kalamiehet heilauttivat kättänsä tulijoille


Kesäyön hurmaavat valot vaihtuvat loppuvuodesta kaamoksen pimeyteen. Sähkö on
ilta-aurinkomme.
Lisää kuvia Next Autumn views fron Karelia 2004>>>>
Takaisin etusivulle back to USSR