Saavuimme Jyskyjärvelle tuttuun tapaan illansuussa kolmen jälkeen. Kuvauskeli oli pettymys. Saimme kokea harmaata loskaa ja kaamosta. Tykkylumetkin oli sadevesi huuhdellut puiden oksilta. Mutta aina yhtä kotoisan tunteen vallassa asetuin Helmin pirttiin nauttimaan illallista ja kuulemaan kuulumisia, vaikkeivat ne usein kovin iloisia olleet. Tällä kertaa uutisanti oli kuitenkin niin mustanpuhuva, että se absurdiudessaan suorastaan huvitti. Hukat olivat liikkeellä. Joen jäältä käsin ne tekivät ruuanhakumatkojaan talvisen Jyskyjärven pihoille. Kaksi koiraa olivat edellisyönä vieneet. Toinen uskollinen vahti kuului emännällemme Helmille...
Seuraavaksi kuulimme surullisen tarinan nuorukaisesta, joka löydettiin jäätyneenä perimmäiseltä saarelta joulupäivänä. Pahin oli kuitenkin edessä. Iltapuhteella Helmi ryhtyi kertomaan tragediasta, joka oli sattunut Kalevalan kylässä vajaa viikko aiemmin 3.1.2000. Poika oli tappanut äitinsä pään irti leikkaamalla ensin viilleltyään ja poltettuaan uunissa tämän kissan, kanin ja pienen koiran. Tarinan edetessä karmea totuus alkoi valjeta minulle. Kyseessä oli alta viisikymppinen Valja, minun ja monen muun suomalaisen ystävä, runonlaulaja Pirhosen sukulainen ja Roosan sisko. Soitin heti Roosalle ja puhelimeen vastasi murtunut ihminen. Matkastamme tulikin lohdutusmatka sureville, eikä se tullut vähentämään retkemme arvoa, päinvastoin.

Tapon yksityiskohdat tarkentuivat myöhemmin, eikä Valentinan päätä sentään oltu leikattu irti. Naisparka kuoli verenhukkaan mielisairaan poikansa veitsestä. Vielä kotieläimet tapettuaan Valja oli turhaan pyytänyt poliiseja noutamaan poikansa, joka oli aiemmin lähetetty terveenä kotiin "höperötalosta". Nälkääkin poika oli kuulemma nähnyt, ja ihonsa hän oli palelluttanut toimessaan kirkon vartijana. Mainittakoon, että Valentina oli luonteeltaan hiukan kevytmielinen ja viinaankin menevä, mutta ahkerasti hän teki työtä elättääkseen poikansa työttömyyden vaivaamassa kylässä. Myöhemmin poika ei tajunnut tekemäänsä. "Äiti on nukkumassa".

Kaikkien suomalaisten ystävien puolesta esitämme surunvalittelut tapahtuneen johdosta ja haluamme kunnioittaa persoonallisen Valentina Pitkäsen muistoa. Sinua sanottiin noidaksi, mutta olit hyväsydäminen ja autoit aina kun voit mm. runomuseon tapahtumissa. Kaikkein lämpimimmin muistamme sinua runonlaulaja Jelena Pirhosen löytämisestä. Tutustutuit minut häneen, kun näytimme sinulle I.K.Inhan ottamaa valokuvaa jauhosiivilällä ennustavasta karjalaisnaisesta. Todistit, että Pirhonen harrasti samaa. Jelena Pirhosen kautta lukuisille suomalaisille on avautunut ikkuna Karjalan muinaisuuteen, vanhoihin "aataminaikuisiin" runoihin ja ehtymättömään kansanviisauteen. Et ansainnut kohtaloasi Valentina! Rauha sinun sielullesi.

Sota

Venäjä on sotaa käyvä maa. Päivittäin televisiosta tulee monta tuntia ohjelmia Tshetsheniasta. Ilahduttavaa on todeta, että TV-toimittajat kysyvät myös tiukkoja kysymyksiä väsyneen näköisiltä kenraaleilta. Toinen viite demokratiasta on myös karjalaisten spontaanit mielipiteet, joita ei enää pelätä tuoda ilmi. Toisten mielestä konnat on piankin tuhottu, toisten puheissa iti epäilys pitkästä sodasta. Jyskyjärveltäkin oli kaksi nuorukaista rintamalla. Putiniin kuitenkin luotettiin. Jeltsin lähtö on ollut kaikille ilo. Minäkin panin merkille Putinin sympaattisen hymyn ja uutteran kiertelyn pitkin Venäjänmaata.

Kodikkuus

Karjalaiset säilyttävät huumorintajunsa ja lämpönsä raskaissakin elämänvaiheissa. Tälläkin matkalla viihdyin erinomaisesti. Kunnioitukseni ja rakkauteni näitä avoimia ihmisiä kohtaan kasvoi entisestään. Istuessani pimeässä yössä saunan rappusilla olin kuulevinani suden ulvontaa, mutta koiria ne olivat. "Kyllä meillä vielä koiria riittää", oli Helmi kuitannut kelpo Laikansa katoamisen iltaa aiemmin. Taivaanranta painoi syvänmustaa horisonttia himmeänä hohtavaa lumipeitettä vasten. Taisi pakastaa. Metsässä hiiviskeli kuoleman lisäksi historia ja vanhat kertomukset, jotka näyttäytyivät odottamatta minullekin vielä tulevien päivien aikana. Olin maailman parhaassa kylyssä (saunassa) maailman parhaassa kylässä, joka ei enää pelännyt kuolemaa. Minua odotettiin teelle.

Petri Niikko 19.1.2000
Etusivulle