Vuonna
2002 vietetään Elias Lönnrotin 200 -vuotisjuhlia.
Juhlavuoden tapahtumia voit selata tästä.
Tulossa:
Kalevala MM 2002 -kilpailut! Tiedotus alkaa toukokuussa 2002
UUTISIA
MM-tiedotus
alkanut. Maailmanmestarille luvassa 990 euroa!
Kalliokuvien tutkija Eero Autio kuoli 13. maaliskuuta
Varkaudessa 77 vuoden
iässä ankaran sairauden murtamana. Hän julkaisi vuonna 1981
esikoiskirjansa
Karjalan kalliopiirrokset, joka on jo noussut klassikon asemaan
tutkimusalallaan. Eero Autio esiintyi Kalevala MM-kisoissa
vuonna 1996. Viimeiseksi suurtyöksi häneltä jäi upea
permiläistä korutaidetta esittelevä kirja, joka ilmestyi pari
vuotta sitten. Kirjassa etsitään yhteyttä permiläisen
mytologian ja kalevalaisen maailman väliltä. Eero Autio oli
rohkea visionääri, jonka teorioita ei aluksi hyväksytty
virallisissa piireissä. Eero piti itseään harrastaja-
arkeologina.
Veikko
Pällinen on kuollut
Lue tietäjä Pirhosen sänkypotilaana 17.3.2002 Veikolle
sepittämä muistolaululaulu!
Lisää suruviestejä: Pirhonen menehtyi käyntimme
jälkeen 19.4. 2002. Kuuntele
liikuttavan jäähyväistapaasimemme satoa.
Tapahtuma-arkistoa:
Mahdollisuuksien tori Helsingin Katajannokalla 20.5.-21.5.2000
oli taas kerran hieno foorumi
kansojen kohdata. Seuraava mahdollisuuksien tori pidetään
Helsingin Rautatientorilla 25.5.2002 Tervetuloa!
 Puheenjohtaja
Petri Niikko ja karjalainen Maria Kalenova VKY:n pöydän
takana Mahdollisuuksien torilla
Mennyt vuosi oli myös meille
antoisa. Ohessa muutamia poimintoja tapahtumistamme. Matkoista ja
Kalevala MM-kisoista saat tietoa etusivumme kautta:
-28.9. 1999 julkistimme
2000-luvun Kantelettaren, Runorummun.
Mukana oli runsaasti
kirjamme runoilijoita aina Lapista saakka, ja mikä
ilahduttavinta, myös nuorisoa. Tilaisuus oli lämminhenkinen
ja trokeeviritteinen. Oli kuultavissa historian siipien havinaa.

-Kalevalamitan kursseja oli kesällä
tarjolla kaksin kappalein. Liity sinäkin aina vain
hurjempaan menoon yltyvien nykyväinöjen ja -ainojen
iskuryhmään. Tiedot kursseista tästä
Etusivulle

Kohokohtia
runonlaulun Maailman Mestaruuskilpailuista vuosilta 1997 ja 1998
Teatteri Avoimissa Ovissa tiistaina 2.2.1999 klo 19.00.
Kolmen eri ikäpolven naiset, Anni,
Senja ja Helena todistavat konsertissaan spontaanin
kalevalaisen runouden elinvoimasta digitaaliajan Suomessa.
Jälkilöylyissä saadaan kokea suomalaisen
naisenergian ikuiset elementit: herkkyys, huumori ja rohkeus
manata kipeistäkin asioista puhdistavaa taidetta kuuluvat
myös nykytietäjien asearsenaaliin. Runotapahtuma on
suomalaisen kansanrunouden intiimi voimannäyttö
Kalevalan Juhlavuoden megakonserttien vastapainoksi.
Konsertissa
73-vuotias Maailman Mestari Senja
Mäkinen vuodelta 1997 esittää jo
klassikoksi nousseen Peili-runonsa, jossa pohditaan ikääntymistä
huumorin ja EU-herrojen vippaskonstien ryydittämänä.
Senjan toinen runo kuvailee lottovoittajan katastrofaalista
päivää.
Lasten sarjan voittaja 7-vuotias
Anni Mattila esittää Vienan Karjalassa kesällä
1998 aidolta runomummulta oppimansa neidon lunastusrunon "Anni
tyttö", joka valloitti yleisön ja tuomariston
MM-kisoissa 1998 musikaalisuudellaan ja raikkaudellaan.
Samojen
kisojen Itkuvirsisarjan voittaja 48-vuotias Helena
Nuutinen on noussut suomalaisen kansanrunouden
esittäjien eturiviin itseoppineena "naistietäjänä".
Nuutisen on imenyt kalevalaisuuden maailmaan kohtalonomainen
rakkaus vanhoihin kansanrunoihin, joihin hän eläytyy
koskettavalla tai nauruhermoja kutkuttavalla tavalla, kuten
Lapsen kuolinitkussa ja Oluen ylistyksessä.
Helena
Nuutisen esitys on kokonaisuus TUOTA
TOIVOIN TUON IKÄNI, eli Naisen elämää
jonka osat ovat: Lemmennosto, sulhasen ikävä,
tuutulauluja, lapsen kuolinitku, miehen haukkuminen, yksinäisyys
ja murhe, Jumalan tammi. Musiikki: Markus Pulkkinen (mm.
saha). Tilaisuuden alussa Helena Nuutinen esittää Oluen
ylistyksen.
Uusia
kalevalamittaisia runoja.
Kalevalamitan
sääntöjä.
Kalevala MM.
Runorumpuprojekti.
Teesejä
suomen kielestä. Sanasammon
käynnistysopas. Vanhoja
kansanrunoja. Hakemisto.
Etusivulle.
VKY.
Linkit.
Valokuvia
|